Olin hyvin pieni, kun äitini lähti etelä-suomesta kotoisin olevan isäni mukana pois Sevettijärveltä. Ei sopinut isälleni äitini luonne ja tavat, vaan äidin piti paeta ruotsiin ja jättää minut (1,5v.) sekä siskoni sosiaaliviranomaisten huomaan.
Poikakodista erinäisten vaiheiden jälkeen kirjoitin itseni ulos 18-vuotiaana.
Nyt olen 43-vuotias juureton, naimisissa oleva mies, joka ei tunne olevansa kotonaan missä sitten asuisikin.
Syvää yhteenkuuluvuutta ja ylpeyttä tuntien osallistun saamelaisparlamenttivaaleihin ja omaa saamelaisuutta, lappalaisuutta, en ole koskaan kieltänyt keneltäkään ja olen kaikkien vuosien aikana kestänyt haukut ja lyönnit (joskus kylläkin 'kouluttanut' takaisin).
Ei ole mukavaa elää kahden kulttuurin välissä... tuntuu kuin ei kuuluisi kumpaankaan. Lapissa olen etelä-suomesta ja täällä Espoossa, olen lappalainen.
Perhe-arvot koen tärkeäksi ja kuulumisen yhteisöön, ne olenkin saanut verenperintönä.
Mutta kuka minä todella olen... identiteetiltäni?
|