Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Kriisiytynyt ammatti


	Tieteentekijöiden liitto julkaisi jäsenkyselyn tulokset, jossa ollaan paneuduttu erityisesti tutkijoitten työmarkkina-asemaan. Tiedot ovat monilta osin hälyttäviä ja kuvaavat ammattia, joka on vaikeassa kriisissä! Tutkijaksi kouluttautuminen kestää useita vuosia ja johtaa lopulta tohtorin tutkintoon. Perinteisten akateemisten sääntöjen mukaan vain tohtori voi kutsua itseään ammattiin koulutetuksi tutkijaksi. Samalla kuitenkin rahan säästämis syistä erittäin suuri osa tutkimuksesta teetetään tutkimusta opiskelevilla maistereilla. Näin säästetään tutkimuksen tekemisen henkilöstökustannuksissa. Koska Suomessa ei ole kriittistä yleisöä, ei myöskään osata vaatia, että tutkimus tulisi olla pätevien ihmisten tekemää. Lisäksi, silloin kun tutkimusten tekeminen on tarkoitushakuista, käytetään kaikenkarvaisia konsultteja tiedon tuottajina. Tällöin lopputulos on usein ennalta määrätty. Tältä osin Suomi täyttää banaanivaltion tunnusmerkit tutkimuksen tuotannossa. Tutkimusalalla ei noudateta vallitsevia laadunvalvonta menetelmiä. Samalla Opetusministeriö ja yliopistot tuottavat puolentoista tuhatta tohtoria vuodessa, joille ei ole olemassa minkäänlaisia työmarkkinoita. Opetusministeriö sanoutuu irti työllistämisvastuusta ja sysää vastuun tohtoreille itselleen. Yliopistot harrastavat kaikkien kriteerien mukaista, täysin säädytöntä työehtojen polkua. Elinkeinoelämä ei puolestaan ole kiinnostunut tohtoreiden palkkaamisesta. Ollaan tilanteessa, jossa usein lainarahalla opintonsa rahoittaneet tohtorit kärsivät pitkiä aikoja työttömyydestä. Välillä ilman työttömyys- tai muuta sosiaaliturvaa. Valtio on investoinut miljoonia euroja tutkijakoulutukseen, jossa kalliisti koulutetut tutkijat ovat työttömänä. Tilannetta kuvaa hyvin Tieteentekijöiden liiton raportti "Työ tekijäänsä kiittää - entäs työnantaja?" Raportin sivuilla 19-20 sanotaan: "Työttöminä jäsenkyselyyn vastanneista oli 4,9 %. Miesten työttömyys oli hieman korkeampaa kuin naisten (7,4 % vs. 3,4 %). Ammatissa toimimattomista miehistä työttömänä oli 46,0 % ja naisista 16,9 %. Liiton jäsenten työttömyys on korkeampaa kuin Akavan jäsenkyselyssä lokakuussa 2006 esiin tullut 2,6 %. Tilastokeskuksen mukaan Suomen työttömyysaste marraskuussa 2007 oli 6,1 %, mihin verrattuna liiton jäsenten työttömyysaste näyttää jonkin verran valoisammalta. On kuitenkin syytä olettaa, että työttömät ovat jonkin verran aliedustettuina vastaajissa. Työttömyyskassan tietojen perusteella ansiosidonnaista päivärahaa saa 5,1 % jäsenistöstä. Kun otetaan huomioon se, että osa liiton jäsenistä on myös tippunut ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulkopuolelle, on todellinen työttömien määrä suurempi. Kyselyyn vastanneista ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 4,7 % (45) oli työttömänä marraskuussa. Lisensiaatin tutkinnon suorittaneiden työttömyysprosentti oli 7,9 % (15) ja tohtoreiden 4,5 % (40). Jatkotutkinnon koulutusalalla on merkitystä työllisyyteen. Humanistisella koulutusalalla jatkotutkinnon suorittaneista työttömänä oli 5,6 % ja luonnontieteilijöistä 4,9 %. Pienin työttömyysprosentti oli kasvatustieteilijöillä (3,3 %). Kahden viimeisen vuoden aikana joko työttömänä tai lomautettuina oli ollut 16,7 % vastaajista. Näiden henkilöiden keskimääräinen työttömyysaika oli ollut 8,6 % kuukautta (mediaani 7 kuukautta ja keskihajonta 6,8 kuukautta). Vähintään vuoden kestävä työttömyysputki oli ollut lähes joka neljännellä (22,3 %) niistä, jotka olivat olleet kahden edellisen vuoden aikana työttömänä. Edelliseen kyselyyn verrattuna tilanne näyttäisi kääntyneen huonompaan suuntaan, sillä vuonna 2004 työttömänä tai lomautettuna edeltävän kahden vuoden aikana oli ollut 14,3 % vastaajista. Vuoden 2001 kyselyssä työttömänä tai lomautettuna oli ollut 16,6 % ja vuoden 1998 kyselyssä 22,7 %. Korkea koulutus ei näytä turvaavan työttömyyskokemuksilta. Joka kahdeksas (12,7 %) dosentti, joka kuudes (16,9 %) tohtori ja joka seitsemäs (15,7 %) ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista oli ollut joko työttömänä tai lomautettuna kahden edellisen vuoden aikana. Humanistiselta alalta valmistuneiden tilanne oli suhteellisesti huonoin sekä jatkotutkinnon suorittaneissa että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneissakin. Humanisteista lähes joka neljäs (23,5 %) jatkotutkinnon suorittaneista ja 16,9 % ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista oli edeltävien kahden vuoden aikana ollut työttömänä, kun esimerkiksi kasvatustieteelliseltä alalta valmistuneista joka yhdeksäs (11,8 %) ja luonnontieteelliseltä alalta joka seitsemäs (14,8 %)) jatkotutkinnon suorittaneista oli ollut työttömänä. Työuralla koetussa työttömyydessä näyttäisi myös tapahtuneen käänne edellisiin kyselyihin verrattuna. Uusimmassa kyselyssä kysymykseen vastanneista 53,3 % oli ollut joskus työttömänä. Vuonna 2004 työttömyyttä kohdanneiden määrä oli 45,3 %, vuonna 2001 45,6 % ja vuonna 1998 55,7 %. Uusimassa jäsenkyselyssä neljännes vastaajista (27 %, 567 kpl) ei vastannut kysymykseen. Kovin turvattua ja pitkäjänteistä ei tieteen tekeminen Suomessa siten ole." (Antero Puhakka ja Juhani Rautapuro: Työ tekijäänsä kiittää - entäs työnantaja? Tieteentekijöiden liiton jäsenkysely 2007, s. 19-20, internetissä: http://www.tieteentekijoidenliitto.fi/direct.aspx?area=page&prm1=229) Meitä on paljon valmiita tutkijoita, jotka ihmettelevät tutkijoiden työmarkkina-aseman häpeällistä tilaa Suomessa. Kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa asia herättää huomiota ja yhteistyökumppanit Euroopassa ihmettelevät kun sitoutuminen pitkäjaksoisiin yhteistyöprojekteihin ole mahdollista epävarman työtilanteen johdosta. Opetusministeriön vastuulliset virkamiehet osoittavat arroganssia kaikissa aiheesta käydyissä keskusteluissa. Vastuullinen järjestelmä ja konsensus eivät kuulu enää heidän tavoitteisiinsa. En usko että ministeriöstä löytyy edes taitoja kestävän järjestelmän luomiseen. Ministeriösta tuodut uudistukset ovat olleet epäprofessionaaliisia, sillä tohtorinkoulutusjärjestelmän laatimisen yhteydessä ei esimerkiksi osattu ennakoida uuden ongelman syntyvän post doc -vaiheeseen ja tutkijanuran aikaisiin vaiheisiin. Nyt reagoidaan jälkikäteen tyyliin "tarttis tehdä jotain". Tavallisesti ministeriöstä tuleva linja on että "mitään ongelmia ei ole ja, jos on niin ministeriössä ei ainakaan niistä olla vastuussa". Missä sitten vastuu voisi olla? Tutkijoiden ammattijärjestössä on sentään saatu aikaan apurahatutkjoiden sosiaaliturvauudistus, joka on laastaria haavoille. Se poistaa tutkijoiden yhteiskunnallisen aseman räikeimmät epäkohdat. Itse toimimatonta järjestelmää se ei kuitenkaan korjaa. Liitossa ei olla toistaiseksi myöskään osoitettu työtaisteluvalmiutta, vaan on luotettu (menneen) konsensuksen perään ja vastuullisten tahojen hyväntahtoisuuteen. Yksi parannus voisi olla tutkijan ammatin nimikesuojaus. Liitto on kuitenkin toistaiseksi ollut varsin passiivinen edunvalvontatehtävässään, eikä esimerkiksi ekonomien 70-luvun professionalisoitumiskehitystä vastaavaa suuntausta ole näköpiirissä. Yliopistot on asetettu keskinäiseen määrärahakamppailuun, joten sieltä ei helpotusta ongelmiin ole odotettavissa. Yliopistot ovat luopuneet vastuullisen politiikan tekemisestä jo aikoja sitten. Yliopistot ovat tätä nykyä täynnä päättävissä asemissa olevaa väkeä, jotka eivät ole tehtävänsä arvoisia tai päteviä. Markkinat eivät myöskään ratkaise ongelmaa, vaan niihin luottavat ovat rakentaneet julkisten varojen tuhlausjärjestelmän kaikkien työllistymisvaikeuksista kärsivien tohtoreiden muodossa. Epätoivoiselta tilanne siis vaikuttaa, eikä parannusta ole odotettavissa ennenkuin valistuksen periaatteet yltävät sivistyspolitiikasta vastaavien poliitikkojen, ministeriön virkamiesten sekä yliopistopäättäjien piiriin. Mika Helander Valtiotieteen tohtori, tutkija