Jukka Kivi kirjoittaa:
Tässä keskustelussa on puhuttu mm. kansantalouden tasolla talouskasvusta.
Minusta on hyvä, että jutun juuret rönsyilevät, vaikka en omaa välttämättä oikeaa kantaa tai näkemystä. Silti siitäkin voi olla jotakin hyötyä, jos sanomastani on yhtään uutta rakentavaa ajatusta synnyttämään. En vain itse taida kovin hyvin keskustelua, tai sen ylläpitämistä.
Joskus sitä on verrattu koko maan tasolla ison kakun teoksi. Kakun jako on sitten asioiden toinen puoli. Sitä sinun puheenvuorosi enemmänkin käsittelee. Onhan selvää, että jos kakkua ei ole syntynyt kasvun kautta paljoakaan, ei siitä ole paljoakaan jaettavaa. Yritys, jolle ei ole kertynyt tuottoja, ei voi maksaa palkkoja tai investoida. Valtio, jolle ei ole kertynyt paljoakaan verovaroja, ei voi paljoakaan maksaa palkkoja, tukia tai investointeja.
Miten käyneekään verokertymän, kun jos esillä olleesta Kiina-ilmiöstä on hitunenkaan totta. Tuotantoa siirretään kovalla tohinalla muualle, mikä kovasti kasvattaa menestymisen mahdollisuuksia... Hmm.
Kuitenkin kaikki kansalaiset ovat arvokkaita ja heidän hyvinvointinsa on voitava hoitaa. Esimerkiksi eläkeläiset ovat aikanaan osallistuneet tuotantoon ja siten rakentaneet kakkua.
Silloinpa vielä rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta kun se on kutakuinkin valmis, ei väkeä enää tarvitakaan niin paljon kuin silloin. Tulevaisuutta en tässä suhteessa ajattele, ettei aivan täysin pessimismi valtaisi.
Vielä eläkeläisinäkin he osallistuvat hieman kakuntekoon vaikkeivat palkkatyötä tehden. Sama koskee työttömiä. He ovat kaikki tärkeitä yhteiskunnan jäseniä.
No, ainakin vaalien alla. Siitä palkitaan sitten inflaatiolla. Itse en ole missään suhteessa tärkeä, sillä panostani ei tässä yhteiskunnassa tarvita. Kannattaako yhteiskunnan minuun mitenkään panostaa millään muotoa, ei liene ihan halpoja nuokaan aivoleikkaukset, luultavasti joudun vielä sellaiseen toistamiseenkin, jos tilanne kehittyy. Ainoa, missä tunnen olevani edes jotain, on tietoverkoissa.
Markus
|