Tietotori – Osallistu ja vaikuta | Keskustelualueet | Kaikki keskustelut

Valtiotietieteen tohtori Arja Alho kertoi väitöskirjastaan otsikolla ”Politiikka ja valta” TSL:n Espoon opintojärjestön tilaisuudessa. Hänen mukaansa nykyään politiikassa eliitti ei halua keskustella sisällöistä vaan pelkästään menettelytavoista. Näinhän meillä just on. Puoluekokouksen ajankohdista ja kokoonpanosta saa keskustella mutta sisältökysymyksistä ei.

Ja jotta tämä asia ei jäisi pelkästään minun varaan lainaan Demarin päätoimittajaa (23.11): ”Siihen nähden on kummallista, että Kotkassakin (uudistamis)valiokunnan keskustelu koski pääasiassa sitä pitäisikö piirikokousten olla kaikille avoimia ja mikä on sopiva puoluekokousedustajien määrä. Ikään kuin sellaiset tilaisuudet olisivat jonkinlaisia kosketuspintoja uusiin ihmisiin. … Kontaktipinta uusiin ihmisiin ovat puolueosastot. Silti niiden toiminnasta puhutaan paljon vähemmän kuin puoluekokouksista”. M.O.T.

Itse sain omalta edustajaltani Kotkan puoluevaltuuskunnan kokouksesta kaksi keskeistä viestiä, kuten Lahden kokouksestakin: tunnelma oli hyvä eikä puheenjohtajan persoonasta keskusteltu. Ensimmäinen johtuu siitä, että sisäinen arvokeskustelu on pahinta mitä kehityksen vastustajat tietävät, se on yhteisen veneen heiluttamista. He ja vain he käyvät keskenään puheenjohtajakeskustelua. Muut ovat hiljaa, koska yhtään ehdokasta ei vielä ole olemassa. Aika oireellista, kukahan pelkää ja mitä?

Toinen useammassa TSL:n tilaisuuden puheenvuorossa ilmitullut asia oli puolueen ideologisesti sekava tilanne. Jos ideologia ei muutu yhteiskunnan muuttuessa, olemme samassa tilanteessa kuin kirkko. 2000 vuotta vanhat yhteiskunnalliset asenteet eivät oikein sovellu nyky-yhteiskuntaan. Vaikka kirkko kuinka uudistaa menetelmiään, jäsenkato jatkuu, koska sisältökeskustelua ei sallita.

Toinen traaginen esimerkki yhteiskunnan muutoksesta löytyy tämän päivän lehdestä. Sijaiskoteja lapsille tarvitaan yhä enemmän, mutta tarjonta on vähäistä, koska lasten ongelmat ovat pahentuneet ja he tarvitsevat yhä useammin ammattiauttajaa. Syynä esitetään yhteiskunnan muutosta.

Alhon mukaan olemme menettäneet yhteiskunnallisen lukutaidon. Kumarramme bruttokansantuotteen alttarille ja ”papisto” kerää työmme hedelmät voittoina, optioina ja osinkoina. Vaikka yhteiskunta onkin monimutkaistunut, kapitalismin säännöt toimivat edelleen. Kyse on yhteiskunnallisesta rahanjaosta. Pitäisikö meidän myös miettiä esim. kapitalismin tavoitteena olevan rajattoman kasvun ja luonnon saastumisen suhdetta kansallisesti ja kansainvälisesti?

Puheenjohtaja kävi juuri Espoossa kieltämässä keskustelun. Tosin keskustella saa, mutta ei julkisesti, ei siis tämän lehden palstoilla. Itse olen Demarin linjoilla: on rikkaus, että keskustelua käydään ja erilaisia ajatuksia esitetään. On kuitenkin todettava, että puolueessa vanhoilliset ovat paavillisempia kuin Eero itse. ”Mitään ei saa muuttaa, vaikka hävitään seuraavatkin vaalit” sanoo yksi Eeron kannattaja.

Minusta on reilusti ja avoimesti tunnustettava, että meitä on kaksi ääripäätä. Toinen on ”Mitään ei saa muuttaa (MESM)”-porukka. Kaikki arvokeskustelun yritykset ovat puolueen johdon arvostelua, puolueen hajottamista (tässä kohtaa pitää muistella puoluehajaannusta) ja puolueen saavutusten halveksimista. Toinen on ”Meidän pitää muuttua porukka (MPM)”. Puolueen arvot ovat aivan OK, mutta ne pitää päivittää, mitä ne tämän päivän yhteiskunnassa merkitsevät. Jos monet tavoitteet on jo saavutettu, eikö pitäisi miettiä uusia, jotka ovat nykyihmiselle tärkeitä?

Keskustelussa menee kaksi asiaa sekaisin. Arvokeskustelu ja puolueen johdon arvostelu ovat kaksi täysin eri asiaa. Kyse on koko ajan arvokeskustelusta, jonka MESM-porukka ottaa jatkuvana puolueen arvosteluna. He haluavat kieltää itsenäisen ajattelun, koska kaikki on aina annettu ylhäältä.

Itsenäistä ajattelua ei voi kieltää puolueessa, joka väittää antavansa kaikkien ajatusten kukkia kun on katto korkealla ja seinät leveällä. Ajattelua tapahtuu kumminkin, mitä osoittaa Hämeenlinnan kokous. Ja siitähän yksi paavin relaatti haukkui osallistujat tässä lehdessä, kun uhkaavat puolueen yhtenäisyyttä.

Jos puolueen johto ymmärtää muuttumistarpeen, ei mitään vaihdon tarvetta ole. Jokaisen pitää tajuta se, että vanhoilla eväillä ei vaaleja enää voiteta.

Minulla on ollut tässä lehdessä rakentaviksi keskustelun herättäjiksi tarkoitettuja arvojuttuja. Koskaan ei ole tullut lunta tupaan kuin tänä syksynä. Sävyt ovat olleet henkilötasolla loukkaavia. Menossa taitaa olla viimeinen taisto, joka ratkaisee puolueen tulevaisuuden. Potentiaalisia äänestäjiä olisi vaikka millä mitalla, enemmän kuin millään muulla puolueella, mutta viestimme ei vedä heitä uurnille

Jos me uskomme asiaamme tulee meillä olla kyky ja halua perustella puolueen arvoja nyky-yhteiskunnassa ja nykykielellä, eikä vain toistella saavutuksiemme. Ne on sisäistettävä ja se tapahtuu vain itsenäisellä ajattelulla. Tarvitsemme älyllistä rehellisyyttä. Keskustelu myös voisi aktivoida puolueosastotyön.

Avoin reilu keskustelu on ainoa tapa vakuuttaa nuoret puolueemme tarpeellisuudesta. Ja heillä tulee olla oikeus myös sanoa mielipiteensä - kyseenalaistaa. Ja meillä pitää olla velvollisuus ottaa heidän mielipiteensä huomioon. Ja jos puolueen johto osallistuu aktiivisesti tähän keskusteluun, niin mitä vaihtamistarvetta meillä on?

Minusta kansalaisyhteiskunnassa ja puolueessa, jonka nimessä on demokratia-sana, ei voi lähteä siitä, että jäsenet turvat tukkoon kun uudistamistyöryhmä miettii asiaa. Siis menetelmä on tärkeä, ei sisältö. Valtionhoitajalle se sopii. Ja sillehän nauraa naurismaan aidatkin, jos puolueen uudistamistyöryhmän pääresepti yhteiskunnan muutokseen on puoluekokousten tihentäminen ja kokouksen jäsenmäärän lisääminen.

Juhlapuheissamme puhumme avoimuudesta. Kuitenkin kiellämme ja haluamme salata julkiselta sanalta asioita, jotka ovat täysin tosia ja julkisia. Meillä käydään sisäistä keskustelua kun vaalit hävittiin. Sen salailu kääntää lehdistön meitä vastaan. Puolueella ei ole tulevaisuutta joka kieltää keskustelun ja tosiasiat. Espoossa valtalehti jatkuvasti kirjoittaa demareitten ongelmista, jotka vanhoilliset demarit kielsivät, toimittajat ovat väärässä. Ketä lukija uskoo? Jos me haluamme olla uskottavia, ongelmat on tunnustettava ja niihin puututtava. Se on avoimuutta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja erityisesti vanhoillisessa demariväessä istuu syvä muutoksen pelko. Epäkohdista ei saa puhua. Se on aina jonkun ihmisen arvostelua. Kuitenkin kehityksen ehto on epäkohtien tunnistaminen ja tunnustaminen. Luovuus on vanhojen asioiden yhdistelyä uudella tavalla. Siksi vanhojakin tovereita tarvitaan yhdessä miettimään puolueen kehittämistä. Ilman kokemusta ei ole kehitystä.

Vaikka olen yli kuusikymppinen, totean samoin kuin eräs vielä vanhempi demari- ja toimittajaystäväni: taidan olla liian nuori tähän keskusteluun.

Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Ajattelu kielletty!