Raamattu ei sano yrittämisestä mitään” Talouskeskustelua on käyty talous- ja yritysmaailman puolesta ja sen ehdoilla. Äänenpainot ovat selvästi koventuneet. Kansalaisilla on yleensä vain välinearvo talouselämän etujen ajamisessa. Talouselämän kovia arvoja ja termejä kaupallistetaan kansalle. Prof B. Holmström totesi ”Raamattu ei sano yrittämisestä mitään” (Teema TV: Seitsämäs taivas 6.1.13) puhuessaan liike-elämän etiikasta ja moraalista. Talouselämää ei siten koske ihmisten kanssakäymiseen yleisesti liittyvät käytössäännöt. Vahvin saa murskata muut. Yritysjohtajien huippupalkoilla ei ole ehkä taloudellista merkitystä, mutta korostavat talouselämän itsekkäitä ja muista välittämättömiä arvoja. Muiden on laskettava palkkojaan, ei meidän. .Dos J. Klpi vetoaa yli 100 vuotta sitten kuolleisiin talousteoreetikkoihin Hänen mukaansa vapaa valinta ja yritysten yhteiskuntavastuu hoitaa kaiken (HS 22.11.11). Siten luonnon asettamista rajoituksista ja sen aiheuttamasta elämän laadun kiihtyvästä heikkenemisestä ei tarvitse välittää.   Esko Ahon mukaan: (Liike-elämän) ”Täytyy kääntää selkä yleisöön” (HS 22.11.11). Yleisö = kansa = demokratia. Talouselämän ei tarvitse välittää siitä, että elämän säilymisen edellytykset heikkenevät koko ajan.  A. Selinin mukaan ”Yhteiskunnan vakaus olisi tuotteistettava” (HS 8.2.13). Eli kansa ja sen mielipiteet olisi ”tuotteistettava”. Kulutus on kansakunnan pelastus sanoo Dipl. ekon. M Ramm-Scmidt ( HS 17.12.12).  Taloustieteilijöiden mukaan bruttokansantuote, eli tavaroiden tuotanto, on ainoa ja paras onnellisuuden mittari. (Maliranta. Määtänen HS 6.2.12). Syntyi runsas keskustelu, eikä kukaan tiedemiehistä tukenut heitä. Elintason noustessa rahan ja tavaran merkitys vähenevät ja muut arvot nousevat tilalle. Talousteorian opetukset saaneena totean, että sen perusopit eivät ole kehittyneet, vaan ovat samat kuin sata vuotta sitten (vain tavara luo onnellisuutta), jolloin luonto oli rajaton hyödyke ja elintaso matalalla. Nykyään on opittu mittaamaan ja mallintamaan, mutta esim. luonnon ehtymistä ja saastumista ei ole otettu riittävästi huomioon. Muilla tieteenaloilla on seurattu mitä ympärillä tapahtuu ja muutettu perusoletuksia, jos siihen on ollut tarvis (esim. onnellisuuden muuttuvat tekijät). Taloustiede taas yrittää väkisin mukauttaa yhteiskuntaa omiin teorioihinsa. Talousongelmia yritetään ratkaista keinoilla, jotka synnyttivät ongelmat Yritysmaailma on hokenut yhteiskuntavastuuta jo 30 vuotta, missä se näkyy, esimerkkinä vaikka Talvivaara? Poliitikkojen mukaan vain luontoa tuhoava jatkuva kasvu pelastaa Suomen valtion talouden. Oikeisto-, yrittäjä- ja elinkeinon järjestöt vaativat verotuksen poistamista/alentamista ja työsuhdeturvasta luopumista sekä eläketurvan heikentämistä. Kulutuksen lisäämisen keinoksi tarjotaan palkka-alea. Yritysmaailma haluaa eroon veroista. Maksakoon kansa työvoiman tuottamiseen, kouluttamiseen terveydenhoitoon, eläketurvaan, turvallisuuteen jne liittyvät kustannukset. Yhteiskunta on vain kansalaisia varten, siksi heidän tulee maksaa verotkin. Talouselämälle kansalla on merkitystä vain talousjärjestelmän käyttövoimana. Samanaikaisesti kansa on alkanut arvostaa henkisiä, perhe-, luonto- jne arvoja yhä enemmän. Talousjärjestelmää pyörittävän kuluttamisen merkitys vähenee. Veroja ollaan valmiita nostamaan hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Voimakas yhteentörmäys tulee tapahtumaan TES-neuvotteluissa vaikka myös ay-liikkeestä löytyy poliittisten puolueiden ohella talouselämän tuki. Kapitalistisen talousjärjestelmä on luonut varallisuutemme, mutta nyt se on johtanut  valtiotasollakin vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Syynä esim. Etelä-Euroopan ongelmiin on valtiontalouden lyhytjännitteisen hoidon lisäksi liike-elämän huono moraali: pimeä talous, veronkierto ja pankkien huono hoito. Presidenttikin vaatii hallitukselta rakennemuutoksia. Ne eivät riitä. On mietittävä koko järjestelmä uusiksi. Ovatko kaikki julkiset palvelut todella tarpeen elämän säilyttämiseksi? Itse tein työtä lupa- ja valvontavirastossa, jonka lopetusta ei kukaan huomannut. Palvelut on viety niin pitkälle, että niitä voi hoitaa vain julkisella tuella. Jos julkinen liikenne kulkisi harvemmin ja täydempänä, ei tukea tarvittaisi. On pään pensaaseen panemista, että ongelmat ratkeavat kun vienti alkaa vetää ja ihmiset kuluttavat täällä enemmän. Puolueet puolustavat järjestelmää, ei ihmistä. Puolueet ovat niin kiinni tässä päivässä eivätkä pysty laajaan periaatekeskusteluun, koska ne heikentäisivät kannattajiensa etua. Ainoastaan vasemmistoliitossa on talousjärjestelmään liittyviä uudelleenajattelua (ihmisen tarpeista lähtevä punavihreä talous). Perussuomalaiset ovat hyvin hyödyntäneet kasvavan tyytymättömyyden. Tosin hekin vain arvostelevat, ilman parannusehdotuksia. Heidän kannatuksensa on kuitenkin nähtävä kansan kasvavana tyytymättömyytenä. Keskustelu on ollut talouselämäkeskeistä ja –lähtöistä. Yhteiskuntakriittiset kannanotot  pakottavat vastareaktion miettimään mikä on yhteiskunta, ketä varten se on, kenellä on todellinen taloudellinen valta kansalaisyhteiskunnassa? Onko talousjärjestelmä kansan palveluksessa vain päinvastoin? Onko talousjärjestelmä, joka perustuu omanvoitonpyyntiin, oikea järjestelmä, kun se tuhoaa elämän edellytyksiä maapallolla? Miten sitä tulisi kehittää, jotta suhdanneheilahtelut eivät olisi niin rajuja, ja se palvelisi paremmin kansan tarpeita ja arvoja? Mitkä ovat ne aivan välttämättömät palvelut, jotka hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa?  Jne. En aja vallankumousta. On vain löydettävä suunta mihin lähteä. Se edellyttää, että löytyy kompromissi talousjärjestelmän ja kansan tulevan hyvinvoinnin yhteensovittamisesta.   Juhani Hakala Valt. maist. Espoo