Tietotori – Osallistu ja vaikuta | Keskustelualueet | Kaikki keskustelut

Ilmansuojelu on täällä Etelä-Karjalassa meille läheinen asia. Puunjalostusteollisuutemme on antanut pontta ilmansuojelutoimenpiteille ja Venäjän puolelta tulevat päästöt ovat varmistaneet, että huoli ilmansuojelusta on ollut aitoa.

Ilmansuojelulla on perinteisesti käsitetty ilmassa olevien vaarallisten aineiden, kuten rehevöittävien ja happamoittavien sekä terveydelle vaarallisten aineiden torjumista hajuhaittoja unohtamatta. Näiden rinnalle ja jopa ohikin – ainakin viimeaikoina julkisessa keskustelussa – on tullut kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Kasvihuoneilmiön estäminen, tai ainakin tuntuva hidastaminen, on ihmiskunnan tämän hetken suurin ympäristöhaaste.

Kansallisella ilmastostrategialla Suomi toteuttaa Kioton pöytäkirjan ja Euroopan unionin taakanjaon mukaisen päästötavoitteensa ensimmäisellä sitoumuskaudella eli vuosina 2008_2012. Samalla valmistaudutaan tuleviin, todennäköisesti tiukkeneviin päästövähennysvelvoitteisiin. Emme siis voi lopettaa tarkasteluamme vuoteen 2012. On myös muistettava, että kansantalouden rakenteiden ja infrastruktuurin muuttaminen tapahtuu hitaasti. Muutoksia ei voida tehdä viime hetken paniikkitoimina, vaan toimenpiteiden on oltava pitkäjänteisiä ja johdonmukaisia.

Ilmastostrategian valmistelussa oli mukana kuusi keskeistä ministeriötä ja valmistelun yhteydessä teetettiin runsaasti erinäisiä asiantuntijaselvityksiä. Valmistelu oli poikkeuksellisen avointa. Muun muassa kaikki työhön liittyvät selvitykset ja muut tausta-aineistot julkistettiin niiden valmistuttua internetissä. Hallitus hyväksyi strategian keväällä, ja antoi sen selontekona eduskunnalle. Juuri ennen juhannusta eduskunta antoi lausuntonsa selonteosta. Lausunnossaan eduskunta toteaa, että selonteon pohjalta voidaan aloittaa Suomen ilmasto-ohjelman toteuttaminen.

Kansallinen ilmasto-ohjelma antoi mahdollisuuden perehtyä laaja-alaisesti kansallisiin energiakysymyksiimme. Ohjelmaa laadittaessa kävi selväksi, että sähkönkulutus Suomessakin kasvaa lähivuosina, vaikka panostamme energiansäästöön. Silloin nousee keskeiseksi kysymykseksi, miten lisäsähkö tuotetaan. Lisäkapasiteetin tarvetta aiheuttaa myös se, että nykyiset voimalamme vanhenevat ja niitäkin on uusittava tai niiden tuotantoa kompensoitava. Liiallinen riippuvuus yhdestä voimantuotantomuodosta tekisi yhteiskuntamme haavoittuvaksi. Tästä syystä hallituksen energiapolitiikan perustavoitteisiin kuuluu edistää energiamarkkinoita ja lisäksi varmistaa monipuolisen ja edullisen energian saanti. Päästöjen vähentämiseen kytkeytyvät olennaisina osina sekä energian säästö että uusiutuvien energialähteiden käyttö. Tärkeitä ovat myös kotimaisuus- ja työllisyystavoitteet. Tätä nykyä maamme omavaraisuus energian suhteen on vain noin kolmannes.

Suomelle asetettujen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen edellyttää voimakkaita toimenpiteitä. Ilmastostrategian laadinnan tausta-aineistona käytetyssä niin sanotussa perusurassa, eli ”Business As Usual” -skenaariossa kasvihuonekaasujen, erityisesti fossiilisten polttoaineiden ja turpeen poltosta peräisin olevan hiilidioksidin päästöt uhkaavat kasvaa selvästi vuoden 1990 tason yli. Viime vuosien kehityksen tarkastelu johtaa tässä suhteessa helposti harhaan, sillä päästöt eivät nousseet 1990-luvun loppupuolella. Näennäiselle ristiriidalle löytyy selittäjiä: omat fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalaitoksemme ovat seisseet huomattavia aikoja. Tämä johtuu toisaalta viime vuosien runsaasta ja edullisesta vesivoiman tuonnista Ruotsista ja Norjasta ja toisaalta ydinvoimaloiden tehonkorotuksista. Jotta päästöt eivät kasvaisi tulevinakaan vuosina talouden kasvaessa, tarvitaan kuitenkin uusia toimenpiteitä, jotka kohdistuvat sekä energian kulutukseen että sen tuottamiseen.

Ilmastostrategian perustan muodostavat kunnianhimoiset energiansäästö- ja uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelmat. Nämä ohjelmat on toteutetaan täysimääräisesti siitä riippumatta, mihin ratkaisuun aikanaan päädytään esimerkiksi sähkön hankinnassa. Ohjelmat perustuvat parhaaseen käytettävissä olevaan asiantuntemukseen ja panostusten määrä on ministeriryhmässä arvioitu niin suureksi, kuin käytännössä on mahdollista toteuttaa. Hallitus on jo ensivuoden budjetin kehyspäätöksessään lisännyt uusiutuvan energian investointitukea 60 mmk nostaen tason 150 mmk:aan vuositasolla. Ohjelmien toteuttamisella voidaan kattaa noin puolet päästövähennystavoitteestamme. Maksimaalinenkaan panostus säästöön ja uusiutuviin ei siis riitä, vaan tarvitaan myös muita toimenpiteitä.

Myös liikenteen kasvihuonepäästöihin kohdistuvat toimenpiteet ja niillä saatava päästövähenemä ovat mukana strategiassa. Liikenteen päästöt vastaavat noin viidesosaa kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä, eikä niiden arvioida kasvavan merkittävästi, vaikkei lisätoimenpiteitä liikenteeseen kohdistettaisikaan. Erinäisillä säästötoimenpiteillä liikenteen päästöt pienenevät hieman. Keskeisenä päästöihin vaikuttavana tekijänä on Euroopan komission autoteollisuuden kanssa tekemä sopimus ja sen toteutuminen Suomen osalta. Liikenteen päästöjen nopeasta kasvusta puhuminen on siis tuontitavaraa Keski-Euroopasta, eikä istu Suomen tilanteeseen.

Keskeiset ministeriöt ovat jo aloittaneet strategian toteuttamisen. Ilmastostrategian toimeenpanoa täydennetään ja täsmennetään sekä normien ja energiaverotuksen harmonisoinnin edistyessä. Toimintaympäristön muutokset vaikuttavat luonnollisesti toimeenpanoon. Esimerkkinä tällaisesta muutoksesta voisi mainita vaikkapa pohjoismaiset sähkömarkkinat, joissa on vuodessa siirrytty ylitsevuotavista vesivarannoista ja ennätyshalvasta pörssisähköstä tilanteeseen, jossa pörssisähkönhinta on vähintään kaksinkertaistunut ja Suomesta tullut tuntuva sähkön viejä Ruotsiin.

Energian säästöllä, uusiutuvan energiankäytön lisäämisellä ja muihin kuin polton päästöihin liittyvillä keinoilla saadaan siis aikaiseksi noin puolet päästövähennystavoitteesta. Toinen puolikas jää hoidettavaksi sähkönhankintaan liittyvillä toimilla. Tässä yhteydessä on korostettava, että ilmastostrategiassa ei Kioton mekanismien varaan ole laskettu päästövähenemää. Kun mekanismien pelisäännöt saadaan neuvoteltua ja toteuttaminen käyntiin, voidaan niiden hyödyntämistä arvioida tarkemmin. Strategia rakennettiin kuitenkin pelkästään kotimaisille toimille.

Ilman energiansäästön lisätoimenpiteitä sähkönkulutuksen arvioidaan kasvavan noin 90 terawattituntiin vuoteen 2010 mennessä. Strategian säästötoimilla saadaan sähkönkulutusta alennettua tästä muutamalla terawattitunnilla. Sähkönkulutuksen kasvu on joka tapauksessa selvästi hitaampaa kuin aiemmin, sillä kolmena edellisenä vuosikymmenenä kasvua on ollut kutakuinkin 20 terawattituntia per vuosikymmen. Noin kymmenen terawattitunnin kasvuarvio tälle vuosikymmenelle ei ole viivoittimella vedetty itsestäänselvyys tai luonnonlaki. Talouden ja hyvinvoinnin kasvaessa sähkönkulutus kuitenkin kasvaa, vaikka lisääntyvä energiatehokkuus leikkaakin kasvusta hyvän osan pois. Sähkönkulutuksen toteutuneessa ja arvioidussa kehityksessä Suomi ei suinkaan ole poikkeus, vaan muissa teollisuusmaissa on kehitys ollut pitkälti samanlaista.

Uusiutuvien energialähteiden lisäämisellä saadaan joitain terawattitunteja sähköntuotantoa lisää. Vaikka tuulivoimasta puhutaankin paljon, tulee suurempi kasvu puuperäisten polttoaineiden käytöstä sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Tällöin täytyy muistaa, että lisäsähköä saadaan vain uudesta yhteistuotantoon valjastetusta lämpökuormasta, ei olemassa olevassa voimalaitoksessa turpeen tai hiilen korvaamisesta puulla.

Ratkaiseva tekijä sähkönhankinnan ja siten myös koko kasvihuonekaasupäästöjen kannalta on ratkaisu perusvoimasta. Perusvoimalla tunnutaan käsittävän milloin mitäkin, mutta tässä tarkoitan sillä sitä, mitä se perinteisesti on ollut: pitkään, tasaisesti – ainakin muuhun tuotantoon verrattuna – käyvää sähköntuotantoa. Kasvihuonekaasutaseen kannalta ei ole ratkaisevaa, millä tavalla katetaan pakkaskauden muutaman kulutushuipun tai edes viikon, parin pakkaskauden lisäsähkön tarve. Ratkaisevaa on se, millä tuotetaan päivästä toiseen kellon ympäri sähkön kulutuksen perustan muodostava osuus.

Koska perusvoimavalinnalla on suurin vaikutus sähköntuotannon päästöihin ja siten suurin yksittäinen vaikutus koko kasvihuonekaasupäästöihimme, on ilmastostrategia rakennettu kahden käytettävissä olevan perusvoimavaihtoehdon välille. Molemmissa energiansäästön ja uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelmat ovat samat.

Energiansäästön ja uusiutuvan energian lisääminen eivät siis ole vaihtoehto sähkönhankinnan strategisille valinnoille vaan niihin panostetaan joka tapauksessa. Molemmissa vaihtoehdoissa lisätään merkittävästi maakaasun käyttöä polttoaineena, kun yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannon mahdollisuudet hyödynnetään täysimääräisesti. On siis jossain määrin harhaanjohtavaa puhua maakaasu- ja ydinvoimavaihtoehdoista. Vaikka rakennettaisiin lisää ydinvoimaa, maakaasun käyttöä lisätään siinäkin tapauksessa voimakkaasti.

Vaihtoehdot eroavat toisistaan siinä, miten loput tarvittavasta sähköstä tuotetaan riittävän vähin päästöin. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kivihiilen käyttöä rajoitetaan voimakkaasti säädösteitse ja näin pakotetaan korvaamaan se maakaasulla.. Tähän vaihtoehtoon liittyisi todennäköisesti valtion velvollisuus maksaa voimalaitosten omistajille ns. kariutuneita kustannuksia vähintään 700-800 miljoonaa markkaa. Toisessa vaihtoehdossa annetaan mahdollisuus ydinvoimakapasiteetin kasvuun, jolloin kivihiili korvataan automaattisesti. Ydinvoimalla ei kuitenkaan saa eikä voi eikä ole aiottukaan korvata ilmastostrategian keskeisiä kulmakiviä: energiansäästöön ja uusiutuviin energialähteisiin on panostettava, vaikka ydinvoimaa mahdollisesti rakennettaisiinkin lisää.

Ydinvoimapainotteinen sähkönhankintavaihtoehto oli tehtyjen selvitysten mukaan maakaasupainotteista sähkönhankintavaihtoehtoa parempi niin energian kuluttajien, kotitalouksien kulutusmahdollisuuksien kuin kansantalouden kokonaistuotannonkin kannalta arvioituna. Maakaasupainotteinen vaihtoehto edellyttäisi vuositasolla kaksi-kolmesataa miljoonaa markkaa suurempia veronkorotuksia, mikä tässä suhdannetilanteessa tuntuisi melko uhkarohkealta.

Ydinvoimapainotteinen vaihtoehto antaa parhaat edellytykset tätä tarkastelujaksoa seuraavien tiukempien päästötavoitteiden saavuttamiseen vuoden 2010 jälkeen. Ydinvoimapainotteisessa vaihtoehdossa ovat nimittäin tuossa vaiheessa vielä käytettävissä ne keinot, jotka maakaasupainotteisessa on siihen mennessä jo käytetty. Kivihiilen käytön rajoittaminen säädösteitse sähköntuotannossa voidaan ydinvoimaa painottavissa vaihtoehdossa toteuttaa vielä vuoden 2010 jälkeenkin, jos uudet päästötavoitteet sitä edellyttävät, eikä korvaavia keinoja ole löydetty.

Energiastrategiamme on perustunut hajautettuun tuotantoon. Tämä on lisännyt huoltovarmuutta ja turvallisuutta. Suomi käyttää poikkeuksellisen monipuolisesti erilaisia energialähteitä. Monipuolisuus antaa suojaa muun muassa polttoaineiden hintojen ja sateisuuden vaihteluille. Tällä linjalla on edelleen jatkettava. Sen sijaan energiantuotannon omavaraisuutta on tarpeen lisätä. Maamme on nimittäin huolestuttavan riippuvainen tuontienergiasta (70 %). Maantieteellisen sijaintimme takia voimme tuoda sähköä ja polttoaineita vain pohjoismaisilta markkinoilta ja Venäjältä.

Puheeni alussa jaoin ilmansuojelun terveydelle ja ympäristölle suoraan haitallisiin päästöihin ja kasvihuonekaasupäästöihin. Pääsääntöisesti ilmastostrategian mukaiset kasvihuonekaasujen vähentämistoimet vähentävät myös muita päästöjä. On selvää, että vähiten saastuttaa säästetty kilowattitunti. Siirtyminen hiilidioksidipäästöttömiin energiantuotantomuotoihin vähentää pääsääntöisesti myös muita päästöjä. Kaikki ei kuitenkaan ole näin yksioikoista ”kaikki voittaa” -menestystä. Puuperäisten polttoaineiden käytön lisääminen ja erityisesti kasvu yhä pienemmissä käyttökohteissa sisältää uhkan lisääntyvistä terveydelle haitallisista päästöistä. Kuitenkin, kun huomioidaan edellä olevan määritelmän mukaisesti molemmat ilmansuojelun osa-alueet, on ilmansuojelu aina lopulta voittaja.

Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Sinikka Mönkäre / Ilmansuojelupäivä