Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Re: Mies vailla menneisyyttä


	Antero Kivi writes: Kävin viikko sitten katsomassa Aki Kaurismäen Cannesissa hyvin menestyneen elokuvan "Mies vailla menneisyyttä". Rehellisesti sanottuna en pitänyt elokuvasta lainkaan. Eniten häiritsivät näyttelijöiden jatkuvasti vaivautuneelta vaikuttanut suoritus ja koko elokuvan jatkunut dialogin epäluonnollisuus. Kehuja Cannesissa sai myös naispääosaa esittäneen Kati Outisen suoritus. Tätä en voi ymmärtää, Outisella oli koko elokuvan läpi kasvoillaan yksi perusilme, riippumatta hänen senhetkisestä tunnetilastaan (rakkaudentunnustus, halveksinta, ikävöinti,...). Lisäksi elokuvan toteutus oli teknisesti puutteellinen (tarkennusvirheitä, mikrofonin näkymistä kuvassa). Kuinka tämä kuulostaakaan niin Kaurismäeltä kuin vaan voi. Äskeisen kommentin jälkeen eräs kaverini tosin sanoi että tämä elokuva on poikkeus. Tässähän se taas nähtiin... Ja ne Outisen roikkuvat kasvot! Hymyilikö kertaakaan elokuvan aikana, ja jos hymyili niin näyttikö hymyltä vai irvistykseltä? Samankaltaiseen pirteään tunnelmaan pääset kun haikeassa maanantaikrapulassa tajuttuasi ettei jääkaapissa ole kuin homeisia vihanneksia, isket videot päälle ja tunget sisään esim. jonkun 80-luvulla tehdyn bulgarialaisen kertomuksen yksinhuoltajaäidin 12-vuotiaan tyttären karmeasta surusta kun kissa on karannut eikä ole ilmoitellut itsestään kahteen päivään. Tätä ennen täytyy kuitenkin muistaa vähentää kirkkautta ja kontrastia telkkarista sekä asettaa äänenvoimakkuus sen verran alhaalle että ulkona rymistelevän roska-auton äänet peittavät kaiken alleen. Ehkäpä elokuvaa arvostava "todellinen kulttuuriyleisö" osaa nähdä metsän puilta ja löytää hienoudet tarinan inhimillisyydestä tms., itse en kuitenkaan tähän pystynyt. Pakkohan tässä jotakin tämäntapaista on olla taustalla. Itse en voi todeta muuta kuin että minä en taida kuulua tähän "Kaurismäkimäisiä elokuvia arvostavaan todelliseen kulttuuriyhteisöön". -Immu ilmari.kivi@intsys.fi