Tervehdys kaverit! (Toverit) Vaalitappion jälkeen olen lukenut 2005 puoluekokouksen asiakirjoja. Jo niitä valmisteltaessa ilmaisin mm. Juha Eskeliselle hänen käydessään Järvenpäässä, että näin virkamiesmäisiä tekstejä en olisi itse pystynyt kirjoittamaan, vaikka koko työurani olen erilaisia tekstejä kirjoitellut virkamiehenä kuntien ja valtion palveluksessa. Lyhyesti ilmaisten niistä puuttuu sekä linja että liike. Niistä puuttuu ideat mielipidejohtajuuteen, pyrkimys enemmistökykyisyyteen ja ihmisten liikkeellepanokykyisyyteen. Kuitenkin tällaisten ohjelmallisten  asiakirjojen tulisi tuottaa ”terveeseen järkeen” perustuvia yleistyksiä, jotka iskostuvat ihmisten mieliin. Niistä puuttuu sanalla sanoen ideologia. Ne sisältävät hyvinvointivaltiohymistystä, jossa ei ole tarttumapintaa mihinkään. Näistä asiakirjoista ei ole mitään apua pyrittäessä mielipidejohtajuuteen, vaaleissa enemmistö-kykyisyyteen ja jäsenistön liikkeellepanokykyisyyteen. Nämä asiakirjat on kirjoitettu syvässä yhteiskunnallisessa unessa. Niistä puuttuu Yrjö Kallisen aikanaan peräänkuuluttamaa havahtuneisuutta todellisuuteen, joka on  on heräämistä, unitilasta selviämistä ja valvetilaan tulemista, horroksesta valvetilaan palautumista, tajuihinsa tulemista, todellisuuteen säpsähtämistä, valveutumista ja jostakin selville pääsemistä,  vapautumista harhoista, omista ajatuksistaan, uskomuksistaan ja muistoistaan,  irtautumista liiallisesta optimismista ja laiminlyönneistä, joita edeltää havainto joko ulkomaailmasta tai omasta sielunelämästä.  Havahtuminen on kykyä nähdä asiayhteydet spontaanisti siten, että saadaan luoduksi tilanteelle uusi syvempi merkitys tai ratkaisu. Se on näkemistä ja ymmärtämistä osana kokonaisuudesta ja kokonaisuutena. Ollessamme hallituksessa olemme tuijottaneet ”porvarillisiin keskusteluihin” ilman omaa pohdiskelua. Olemme keskittyneet tekemään ME-teemme puolestanne politiikkaa, joka vielä pelkistettiin vaalimainonnassa. Voi onnetonta tätä tiedostamattomuuden tasoa. Enemmistökykyisyyden saavuttaminen edellyttää, että on nähtävä ihmisen elämästä muutkin intressit kuin se aika, jonka ihminen työelämään käyttää. Se on itse asiassa yli 90 % elämänkaaresta. On kyse siitä, että omat ajatukset on kyettävä esittämään hyväksyttäväksi ihmisten enemmistön kannalta. Emme voi enää puhua vain siitä, että ”omat joukot on saatava liikkeelle” tai että vaalitappio johtui syystä ettemme saaneet joukkoja liikkeelle. Tai siitä, että ”ohjelmamme ei puhutellut kansanjoukkoja.” Tai että, ”tekojamme ei ole arvostettu.” Mikään vaalimenestys ei voi perustua siihen, että köyhälistö tai syrjäytyneet saadaan äänestämään. Tällaiset puheet edustavat vanhaa menneen ajan poliittista retoriikkaa, jolla ei todellakaan ole minkäänlaista uskottavuutta. Sanottakoon myös tässä, että järjestöelämämme on siinä määrin vanhan poliittisen vallan lumoissa, ettei sen varaan enää voi laskea vaalityötä. Kuntavaaleissa tulemme näkemään tämän tosiasian, koska kunnallisen tason toiminnan poliittista uudistusta ei ole saatu aikaan; eikä liene haluttukaan. Kunnissa ”kunnallinen SDP eliitti” hallitsee yksinvaltaisesti tuhoten kaikenlaisen uudenlaisen tai muun toisinajattelun. Hernerokkastrategiaan liittyy lumo, jonka aika on ohi, ellei ole jotain merkityksellistä puhuttavaa. Näissä vaaleissa meillä ei ollut yhteen teemaa, jolla olisimme tavoitelleet mielipidejohtajuutta. Jos esimerkiksi olisimme nostaneet esille kysymyksen ihmisen oikeusturvan toteutumattomuudesta,  olisimme suunnanneet keskustelun siihen, joka ihmisiä puhuttaa. Mielipidejohtajuus voidaan saavuttaa suurissa moraalisissa- ja ihmisoikeuskysymyksissä. Arvojen pohjalta meillä pitäisi olla jo historiallisestikin ihmisille jotain sanottavaa. Tietoyhteiskuntaretoriikkaan liittyy paljon digitaalista lumetta ja saa ihmiset voimaan pahoin pettyneenä ja luottamuksensa politiikkaan menettäneenä. Mm. pakkodigitalisointi satuttaa ennen kaikkein vähempiosaisia ihmisiä. Niin paradoksaalista kuin se onkin TV-ruudun parantanut kuva vain pahentaa syrjäytymistä. Ajankuvaan kuuluu yksilöllisyyden korostaminen ja minä, minä kulttuurin voimistuminen. Se ei poliittisesti kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän täyttyisi sortua samaan. On tehtävä selväksi, että jos ihminen yksilönä eläisi pelkästään markkinatalouden tavoin eli ”möisi ja ostaisi” , kaikki olisi kauppatavaraa, hän ei selviäisi elämästä. Pahinkaan kapitalisti ei selviä ilman lojaalisuutta, solidaarisuutta ja  yhteistyökumppaneita, jotka ovat välttämättömiä markkinoille. Enemmistökykyisen toiminnan luonteeseen kuuluu korkeatasoinen yhteiskunnallinen tietoisuus, joka pistää porukan miettimään, keskustelemaan ja osallistumaan. Puolue tarvitsee juuri nyt kriittisiä kannatusääniä ja niiden kestämistä. Liikkeellepanokykyisyys lähtee siitä, että pannaan omat asiat kuntoon. Se tulee tehdä selväksi kaikille johtaville tovereille kaikilla puolueen tasoilla, ettei liikkeellepanokykyisyyttä rakenneta vallan ja manipulaation elementeillä. On myös varoitettava vakavasti ns. kuulemis- ja kirjaamispolitiikasta, jota on totutttu pitämään osallistumisen muotona. Oikeisto on nyt liikkeessä. Rökäletappion toistuminen kunnallisvaaleissa odottaa vain toteutumistaan, jos peli kentällä ei muutu. Juhani Räsänen Järvenpää PS. Tämä juttu menee myös Demarin toimitukselle, mutta eihän se uskalla sitä julkaista, kuten ei ole julkaissut aikaisempiakaan kriittisiä kirjoituksia. Demarin toimituksellinen politiikka olisi pantava ensimmäisenä kuntoon. Se on niin vallantäyteistä ja elitististä, että vanhaa toimittajaa oikein oksettaa.