Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Kepun hätä

Keskustan hätä

Kansanedustaja Seppo Särkiniemen puheenvuoro Länsiväylässä 18.2.06 kuvasta sitä suurta hätää, joka Keskustapuolueessa tällä hetkellä vallitsee. Ministeri Kääriäinen sanoi sen ääneenkin: kokoomus ja SDP tekevät yhteistyötä ja Kepu jää yksin pellolle soittelemaan. Kepun on haettava lisäkasvu kokoomuksen kannattajakunnasta kaupungeista ja keskiluokasta. Vasemmalta vuotoa ei tule, koska Kepu ajaa Särkiniemen artikkelissa kokoomuksen ohi oikealta kosiakseen kokoomuslaisia.

Kepun puheenjohtaja ei saanut presidentinvalleissa edes Kepun jäsenkuntaa tai kaikkia kansanedustajia taakseen. Maaseudulla on jo aloitettu keskustelu puheenjohtajan vaihtamisesta. Puoluesihteeri erosi. Tiedotuspäällikkö erosi. Kokoomus teki hyvän kampanjan ja selätti kannatuksessa Kepun. Se tulee olemaan pysyvä olotila. Kun maanviljelijät laidunnettiin todellisen yrittäjäpuolueen kokoomuksen taakse, voivat he jäädäkin sinne. Kun tukiaishevonenkaan ei oikein enää vedä, pitää ihan oikeasti yrittää.

Särkiniemi puhuu luottamuksesta. Jää vain ihmettelemään puhuuko hän luottamuksesta hallitusyhteistyössä vai yhteistyössä opposition kanssa? Välillä ollaan Naton takana, välillä ei, riippuen kenen kanssa tehdään yhteistyötä.

Käsitteenä Särkiniemen halajavan keskiluokan ylä- ja alapuolelle on luokkia. Työväestö on perinteisesti ollut alaluokkaa oikeiston mielestä. Niinistön ”työväenpresidenttipuheet” eivät tuoneet ääniä, päinvastoin saivat vain työväen etuja ajavat järjestöt takajaloilleen. Suurin osa lisä-äänistä tuli Kepusta. Vastakkain asettelun aika ei ole ohitse.

Särkiniemen kehuu Lipposen ja Vanhasen hallituksia ja kolmikantayhteistyötä, jota ihmetellään pitkin maailmaa. Ja väittää jopa, että ”suomalainen pääoma ja työmies ovat jo vuosia seisoneet rajalinjan samalla puolen”. Toisaalta hän taas syyttää suomalaista yhteiskuntaa jäykistä rakenteista, jotka pitää muuttaa. Jos yhteistyö on niin todella hyvää, niin miksi nytkin on lakonuhkia päällä?

Kolmikantayhteistyössä on kolme osapuolta: yksi on pääoma ja työnantaja, toinen on työntekijät. Koska näiden edut eivät yhdy tarvitaan välittäjää – valtiovaltaa, joka toimillaan voi edistää sovun syntymistä. Kyse on työn tuotavuuden kasvun jaosta omistajan ja työntekijän välillä.

Särkiniemi ajaa hyvinvointiyhteiskunnan loppua ja toteaa ettei sen loppuminen merkitsisi hyvinvoinnin loppumista. Syynä hyvinvointivaltion loppuun hän pitää, että talouskasvun ylläpitämisessä on vaikeuksia. Tämä on espoolaista retoriikkaa. Espoon talous on Suomen toiseksi paras. Ja esim. sosiaali- ja terveyspalvelut Suomen heikoimmat, sen verran on valtiovaltakin antanut huomautuksia lainvastaisista tilanteista. Aina on syy ollut se, että edessä on huonommat ajat, eikä palveluihin voida siksi satsata. Ja rahaa on rahastoissa vaikka minkä verran pahan päivän varalle.

Särkiniemi näkee talouskasvun tärkeimpänä aikaansaajana perhepolitiikkaa. Minkälainenhan mahtaa olla yksityistetty perhepolitiikka, johon yhteiskunta ei osallistu? Hän esittää, että jokaisella tulee olla oma vastuu esim. kasvatuksessa ja toimeentulon hankkimisessa. Siis koululaiset, päiväkotilapset, lapsiperheet, opiskelijat, eläkeläiset, sairaat, työttömät, köyhät, kodittomat heitetään yhteiskunnan ulkopuolelle, koska heillä ei ole elämäntilanteensa vuoksi varaa kantaa vastuutaan.

Särkiniemen mukaan kansantalous edellyttää saavutettujen etujen uudelleen arviointia. Aloitettaisko vaikka maataloudesta? Tukiaisethan menevät hänen jamanasa hyvinvointipolitiikan tuhon mukana. Hänen mukaansa työväen pitää ottaa askeleen taaksepäin jotta pääoma voi ottaa kaksi eteenpäin. Vastakkainasettelua?

Minusta tavoitteen pitää olla kansan paras. Kansantalous on vain väline sen saavuttamiseksi, ei itseisarvo. Talousteorian mukaan hyvinvoinnin lisäarvo on suurin, kun se jakautuu mahdollisimman monelle ja mahdollisimman tasaisesti. Verotus hoitaa tätä tehtävää hyvinvointivaltiossa. Ja jos niin ei tapahdu kansa jakautuu kahtia. Särkiniemen malli tuo hyvinvointia jo hyvin voiville. Hyvinvointivaltio on yhteisvastuun malli, jossa autamme toinen tosiamme. Jopa muut EU-maat sitä kovin arvostaa ja yrittävät ottaa oppia.

Juhani Hakala

Kirjoittaja on SDP:n espoolainen

kunnallispoliitikko.